Esittely

Esittely

Klaukkalan Metsäkylän VPK on vuonna 1951 perustettu Nurmijärven kunnassa toimiva sopimuspalokunta. Sillä on sammutussopimus Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen kanssa.

Toiminta Metsäkylän VPK:ssa jakaantuu aktiiviseen palo- ja pelastustoimeen sekä harjoitus- ja valistustoimintaan.

VPK:ssa toimii hälytysosasto, nuoriso-osasto, varhaisnuoriso-osasto sekä veteraaniosasto.

VALISTUKSET JA TAPAHTUMAT

Kysy palokuntaa erilaisiin tapahtumiin

Ota rohkeasti yhteyttä tapahtumavastaavaa Jesse Lintumäkeen

tapahtumat@metsakylanvpk.fi

Yhdistys

Klaukkalan Metsäkylän VPK ry:llä on sammutussopimus Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen kanssa.

Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Tomi Raekannas, sihteerinä Kai Paukkunen, rahastonhoitajana Santtu Kolari, isännöitsijänä Aarre Laitila, varapuheenjohtajana Ricardo Battilana, lisäksi hallitukseen kuuluu jäseninä Arto Laitila, Eppu Santala ja Jussi-Pekka Huttunen.

Yhdistys toimii omistamassaan kiinteistössä osoitteessa Palokunnankuja 18, 01810 Luhtajoki.

Palokunnantalo valmistui 1961 mittavan talkootyön tuloksena. Kiinteistöä hoidetaan edelleen talkoovoimin niiltä osin kuin se on mahdollista. Kiinteistö vaatii jatkuvaa huolenpitoa, jotta sen kunto säilyisi moitteettomana myös tulevaisuudessa.

Yhdistys saa varoja toimintaansa vuokraamalla kiinteistön liikehuoneistoa, sekä talonmiehen asuntoa.

Juhlavuoden kunniaksi vuonna 2011 yhdistykselle valmistui paraatilippu, joka vihittiin käyttöön 19.10.2011 Nurmijärven seurakuntakeskuksessa. Lipun vihki kirkkoherra Ari Tuhkanen.

Lipun juhlallisen naulauksen suoritti yksitoista eri aikakauden edustajaa.

Lipun suunnittelusta sekä toteutuksesta vastasivat Esa Penttilä ja Helsingin Lipputehdas.

Hälytysosasto

Hälytysosasto harjoittelee viikoittain palomiestaitoja ja osallistuu aktiivisesti palo- ja pelastustoimintaan. Aktiiviseen hälytystoimintaan pääsee mukaan, kun taidot ovat karttuneet ja Pelastusliiton järjestämät peruskurssit on käyty.

Hälytysosaston yksi tärkeä tehtävä on valistustoiminta, jonka tarkoituksena on opastaa ihmisiä ennaltaehkäisemään onnettomuuksia sekä oppia toimimaan poikkeuksellisissa tilanteissa, kuten esimerkiksi onnettomuuspaikalla.

Hälytysosaston kalustoon kuuluu sammutusauto Scania vm. 2014 ja säiliöauto vm. 1998. Molemmat autot ovat Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen omistuksessa. Lisäksi kalustoon kuuluu Metsäkylän VPK:n oma miehistönkuljetusauto.

Hälytysosasto kokoontuu harjoittelemaan maanantaisin klo 18-20. Mikäli olet kiinnostunut hälytysosastoon liittymisestä, ota yhteyttä palokunnan päällikköön Jussi-Pekka Huttuseen tai tule rohkeasti asemalle maanantaisin ennen harjoituksia (klo 17.45-18.00 välillä). 

 

Tuorein kalustohankintamme liittyi mukaan 6.8.2024

Nuoriso-osasto

Nuoriso-osastomme kokoontuu tiistaisin klo 18–20 harjoitellen palokuntataitoja ja valmentautuen palokuntanuorten kilpailuihin. Siihen on mahdollista liittyä 10-vuotiaana. Mitään erityisvaatimuksia ei nuoriso-osastoon pääsemisessä ole, vaan kaikki ovat tervetulleita aloittamaan harrastuksen matalalla kynnyksellä.

Nuoriso-osasto osallistuu myös hälytysosaston mukana valistustoimintaan eri tapahtumissa. Osasto osallistuu myös aktiivisesti palokuntanuorten leireille.

Nuoriso-osastosta on mahdollisuus siirtyä hälytysosastoon 16-vuotiaana, kun vaadittavat peruskurssit on suoritettu.

Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan nuoriso-osastoon, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse nuoriso-osasto(at)metsakylanvpk.fi.


Varhaisnuoriso-osasto

Varhaisnuoriso-osasto harjoittelee tiistaisin klo 17-18. Harjoituksissa harjoitellaan palokuntataitoja ja kodin turvallisuutta lasten näkökulmasta.

Ryhmän tarkoitus on myös antaa perustietoa ja valmiuksia siirtyä 10-vuotiaana nuoriso-osastoon.

Ryhmään on mahdollista osallistua yhdessä oman lapsensa kanssa jolloin voit seurata harjoituksia harrastuksen alkua tukien, mikäli lapsi kokee näin helpommaksi aloittaa uuden harrastuksen.

Mikäli haluat tulla tutustumaan osaston toimintaan lapsen kanssa tai vaikka ilman matalalla kynnyksellä, niin ota rohkeasti yhteyttä sähköpostilla ja kysele vapaita paikkoja: nuoriso-osasto(at)metsakylanvpk.fi

Yhteystiedot

Palokunnan päällikkönä toimii  Jussi-Pekka Huttunen  ja II päällikkönä Kai Paukkunen

Mikäli olet kiinnostunut palokuntatoiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä palokunnan päällikköön, Jussi-Pekka Huttuseen puh. 050-4306940.